Rekisterinumero FI40766/16
Syntymäaika 04.07.2016
Ataksia Ei kantaja
Lonkat C/B
Kyynärät 0/0
Kasvattaja Sini Korhonen
Omistaja Sini Korhonen
Haltija Mirva Vuotovesi

Hieman Saagasta

Saagan sijoituskodin kanssa juttelimme mahdollisesta sijoituksesta jo ennen pentujen tuloa. Heillä ei ollut aiempaa kokemusta buhundeista, mutta Tulhu onnistui ihastuttamaan heidät itseensä ja tilaukseen laitettiin "Tulhun näköinen" pentu.
Saaga oli pienestä pitäen varsinainen pieni hirviö, ja ulkonäöllisesti täysin kopio emästään pienenä. Valitsin tuon "kolmosnartun" sijoitusnartuksi ja pentu oli tämän kodin toiveiden mukainen, joten Saaga lähti sijoitukseen Riksuun.

Saaga on kohtuullisen äänekäs, aktiivinen ja ihmisiä äärimmäisen paljon rakastava pentu. Kaikki ihmiset ovat potentiaalisia kavereita. Se on käynyt pentukurssia ja agilitykurssia. Isona siitäkin on haaveiltu kaveria juoksulenkeille. Muita varsinaisia harrastuksia ei ole lyöty lukkoon. Saaga oppii myös nopeasti, mutta vielä ei ihan aina kärsivällisyys riitä ja muut asiat alkavat nopeasti kiinnostaa enemmän kuin treenaaminen.