Kasvatukseni suuntaviivat

Olen tähän mennessä kasvattanut kaksi pentuetta buhundeja ja ensimmäinen buhundini on 12v. Tässä vuosien myötä ajatukseni kasvatuksesta ovat lähteneet kehittymään. Painotan luonnonmukaisuutta, turvallista kasvuympäristöä, pehmeitä koulutustapoja. Yhdistelmiä valitessa peräänkuulutan terveyttä, tasapainoista rakennetta ja hyvää luonnetta.

Katson koiraa kokonaisuutena, jossa on mukana myös sen suku ja mahdolliset jälkeläiset. On tiedettävä jotain suvusta, että voi tietää enemmän jostain koirayksilöstä. Koira on aina saanut geeninsä vanhemmiltaan, jotka ovat saaneet omat geeninsä omilta vanhemmiltaan jne.

Buhundien määrä on vähäinen, ja jalostukseen tämä asettaa haasteita. Sukusiitosta tulee aina jonkin verran, kun tarpeeksi kauas suvussa mennään. Nollaprosentti on käytännössä mahdotonta saavuttaa nykyään. Lisäksi jossain on hyvin usein tehtävä kompromisseja. Se voi olla lonkkatulos, buhundkaihi tai vaikea luonteenpiirre toisella vanhemmista. Yhden tai kahdenkaan pienen vian perusteella koiraa ei kannata sulkea pois jalostuksesta. Pelkkien täydellisten yksilöiden käyttäminen johtaa geneettiseen pullonkaulaan.
Tätä haluan omalta osaltani estää myös etsimällä hieman tuntemattomampia ja vähän käytettyjä koiria.

Itse en hae koiriltani näyttelytitteleitä. Haen omaa silmääni miellyttävää, tasapainoista, buhundmaista rakennetta. Tällainen koira on voinut pärjätä näyttelyissä hyvin, mutta sillä voi ihan hyvin olla myös pelkästään EH tai ERI ilman sertejä tai muita sijoituksia. Väri on minulle täysin toissijainen asia. Itse pidän kuitenkin soopeleista vahvasti punapigmenttisistä, maskillisista buhundeista vahvalla vastavarjostuksella. Harvemmin sitä värin perusteella voi kuitenkaan valita jalostusyksilöitä. ;)

Haluan kasvattaa pennut turvallisessa ympäristössä mahdollisimman luonnollisella ruualla. Pennut tarvitsevat paljon ulkoilua, liikuntaa erilaisissa maastoissa, leikkiä toistensa ja turvallisten aikuisten kanssa ja lisäksi tietenkin hyvälaatuista ruokaa. Teolliset koiranraksut lisäaineineen ja mahdollisesti huonolaatuisine raaka-aineineen eivät mielestäni ole kunnon ruokaa pennulle. Pentuna luodaan pohja koiran oikealle kasvulle ja terveelle elämälle. Pentujen raakaruokinta tai osittainen raakaruokinta luo pennun suolistoon tasapainoisen suolistoflooran ja mahdolliset haitalliset lisäaineet jäävät minimiin tai kokonaan saamatta.
Jos tulevissa kodeissa syötetään nappulaa, pentu totutetaan ennen uuteen kotiin muuttoa laadukkaaseen nappularuokaan.

En puutu kasvattieni elämään pyytämättä. Koira on sijoituskoiria lukuunottamatta omaksi ostettu, eikä minulla kasvattajana ole siis sananvaltaa kenenkään omaan koiraan. Annan pennun mukaan ohjeita ja kerron mahdollisimman paljon suvusta ja pennuista itsestään. Kysyttäessä neuvon omien ideologioideni mukaan, mutta en vaadi ketään naksukouluttamaan koiraansa jos niin ei haluta tehdä. Tai syöttämään tiettyä raksumerkkiä. En kiellä omistajia kertomasta koiriensa terveystuloksia tai ilmoittamasta koiriaan näyttelyihin. Kannatan avoimuutta kaikessa.
Omistaja on aina oman koiransa käytöksen asiantuntija. Eli neuvoja saa ehdottomasti kysyä aina ja kuulen aina hyvin mielelläni kasvattien kuulumisia, mutta en hauku ketään huonoksi kasvatinomistajaksi, jos ei halua olla yhteydessä kasvattajaan.

Kysyttäessä pentueistani, kerron asiat parhaan tietoni mukaan. Voin perustella tekemäni yhdistelmät ja kertoa käyttämieni koirien luonteesta ja terveydestä sekä suvusta.
Myyn koiran aina lemmikiksi. En lupaa näyttelyvoittoja, kasvatuskäyttöä tai harrastusvoittoja. Voin valita näyttelyistä kiinnostuneelle sopivimman pennun yms. mutta pienestä pennusta ei voi ikinä tietää varmaksi miten se kasvaa. Buhund on maalaiskoira, sitä ei ole jalostettu agitykiksi, eikä sillä välttämättä riitä motivaatio ja pikkutarkkuus tokon korkeimpiin luokkiin. Koira todennäköisesti siis harrastaa ihan mielellään, mutta rahkeet eivät välttämättä riitä valioitumiseen ja korkeimpiin luokkiin.

Käytän Suomen Kennelliiton virallisia sopimuksia, ja mahdolliset ylimääräiset sopimusehdot saa nähtäväksi pennunhankintaa harkitessa. Olen allekirjoittanut myös Suomen Kennelliiton uuden kasvattajasopimuksen sekä käynyt virallisen kasvattajakurssin.

Pentujeni hinta on n. 1200€. Vanhempien tulokset tai menestys eivät vaikuta hintaan, mutta muut asiat saattavat vaikuttaa.